Rock On

2017/07/28

Sulje silmäsi, valo voi laukasta päänsäryn





 
Eka päivä Kaitalammella takana. Saavuin sinne ilman ruokaa, mukana oli ainoastaan puhelin, juomaa ja huopia. Ne eivät riittäneet, mä olin kylmissäni läpi yön ja olin valveunessa miltei läpi yön. Kuitenkin ajatukset olivat muualla ko siinä masentavassa arjessa ko kerran muistin ladata sekä kameran että puhelimen akut. Se kannatti, sillä molemmista oli akut vähissä tai loppunut ko palasin mökille. Roihikan mökille, koska en ole kotiutunut uuteen kotiini vieläkään. Syy löytyy sängystä, joka muistuttaa mua keväästä ja jonka ruuvit ovat löysällä. Sekä sijainnista, joka on mielestäni liian syrjäinen. Aion kuitenkin kotiutua syksyn myötä ainakin puoleksi viikkoa kerrallaan uusien dösälinjojen myötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.

Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.