Rock On

2017/08/22

Matkalla tähtiin







   
Kuvia viime marraskuusta. Tuolloin mulla oli vaikeeta mun luokkalaisen kanssa (jonka kaa sain selvitettyä - sitä samaa toivon nyt sen toisen kaa), tuolloinkin painin mielenterveyteni kanssa. Ylihuomenna mie lähen Taiteiden yöhön, siitä on tulossa postausta. Tästä ja muistakin tapahtumista olen hehkuttanut jo viime postauksessa.

Kohtapuolin alkaa tulemaan sen verran pimeetä että vois alkaa kuvaamaan näitä bokeh-, tähti- ja muita valopostauksia. Se vaan että musta tuntuu, että kaikki keinot on käytetty niitten kuvien suhteen. Myöskään niistä ei tuu niin hienoja ko mun entisellä luokkalaisella... ainakaan näillä kalustoilla.

Mulla on ikävä viime kevättä, ennen toukokuuta, ko kaikki oli hyvin. Suurimmat ongelmani tuolloin olivat kylmä sää, pääni sisällä ollut aggressio ja kylmänkolkko kämppä. En tiiä millainen kämppä nykyiseni on, en tiiä olenko sielläkään kirjoilla enää ensi vuonna. Ajaako kohtaloni takaisin osastolle, koska nykyinen elämäntyylini on aika huitapeliä...

2017/08/18

Menneisyydestä on pakko paeta



 
Jotain oli tehtävä. Mie piilotin toistaiseksi melkein kaikki postaukset, jossa on triggeröivää tekstiä, mainintaa mun yhdestäkään ex-kavereista tai muuten vaan oli postaus oli pettymys. Ne postaukset tuovat mulle vain pahaa mieltä. Iha sama oliko ne kuvat hyviä tai jostain tapahtumista mutta jos kokonaisuus ei tuo mussa ilon pilkkeitä niin postaus joutaa luonnoksiin. Myös tekstivoittoiset normipostaukset sai mennä, koska niissä oli lähinnä ikävää tekstiä.

Aion ensi viikolla mennä Taiteiden Yöhön ja Venetsialaisiin sekä pitää synttäribileet jos kukaan edes sinne ilmaantuu. Tapahtui mitä vaan, jatkossa en aio julkaista täällä yhtäkään kuvaa kotibileistä eli jos niitä ilmaantuu mie lisään ne kuvat sitten kavereiden iloksi Facebookiin, en tänne. Eli kuvia tulee vain niistä tapahtumista, julkaisupäivät ovat tietty salaisuus. 

Nää on näitä elämän valintoja, siinä missä tapahtumiin lähteminen tai sitä mitä ruokaa tänään laitettaisiin. Valintoja, jotka tekevät sut tyytyväiseksi.

2017/08/15

Me juostiin ympäri pihamaata



"Ukkosta ja ullakolla, me istuttiin
valon hiipuessa tytöt, ne säikkyi niin"
- Juha Tapio / Ukkosta ja ullakolla

    
Ei oltu Stadissa viime viikonloppuna. Myö päätettiin mennä niin extemporee Mikkeliin, etten ole ees kerinnyt hihkuttaa asiasta täällä blogin puolella. Tosin en olisi uskaltanutkaan, mitä jos se ei olisi toteutunutkaan. No, kaikki meni niin ko piti ja täällä sitä ollaan.

Klaara (tai Kiira, miksikä halajattekaa kutsua) kävi mun ja Riksun ohella kylässä. En saanut edes siedettäviä salamakuvia, koska en vain osaa. Vielä. Reissu meni hyvin. On saunottu, uitu, grillattu ja eräjormailtu. Otettu kuvia muistoksi, jotta voitaisiin muistaa tätäkin keikkaa sitten 10 vuoden päästä. Nukuttu paljon paremmin ko siinä Ruotsin-laivalla tai Kaitalammella, jossa nukuttiin vain muutaman tunnin ajan. Nyt nukuin yhtä hyvin ko täällä, onneks se mökin isäntä ei herättänyt.

Mökillä on kiva käydä, mutta kyllä se kaupunkielämä voittaa vielä toistaiseksi - ainakin siihen asti kunnes saan sen ajokortin. Sitten tää matkustelu vasta alkaakin...


2017/08/10

On rikottava rajoja jos haluaa voittaa



       
Mun oli pakko rikkoa rajojani ja mentävä Itiksen toiselle puolen, Aurinkolahteen. En mennyt uimaan vaikka kotikotona ollessa mun tekikin mieli. Sen sijaan menin kuvaamaan ja liikkumaan sille samalle ulkosalille, jossa olen ahkerana liikkunut yläkouluikäisenä. Se näkyy osassa laitteissa ruosteen ja toimimattomuuden muodossa, tiedä milloin ne uusittiin viimeksi... no, ehkä silloin ko olin vielä kakara. Liikuntavirasto, tiedätte mitä tehdä.

Elokuuni näyttää sellaselta, että tapahtumia riittää loppukuulle mutta puoliväliin mahtuu yhtä sun toista tärkeetä menoa joista ei puhuta sen tarkemmin. Etenkin viimeiselle viikonlopulle riittää menoa sun toista, joten kesälomani on aikalailla sitten tässä.

Kolmen päivän postausväli ei enää sovi mulle, vaan jatkossa postaan neljän päivän välein tai silloin ko musta tuntuu siltä. Ihmettelen, miten mie pystyinkään viime vuonna päivittämään parin päivän välein. Aina ko ei jaksa valokuvatakaan, ja mun syksyn tavoitteena on ensisijaisesti palata koulukuntoon. Näytän kaikille ex-kavereilleni närhenmunat, että musta on sittenkin ammattilaiseksi. Joo, elikkäs media-assariksi vuonna 2020, ellei jo 2019 jos hyvin käy.

Koska haluan näyttää kaikille, musta on siihen. Vielä ko mitään vastoinkäymisiä ei tulisi...

2017/08/06

Hukuta mut unihiekkaan, älä herätä koskaan




   
Rakas julkinen päiväkirjani,
Kotoa en ole juurikaan poistunut, etenkään yksin. Yleensä olen mielelläni mennyt edes jonnekin ostarille mutta nyt olen ollut yli puolet viikosta kotona, ulkona olen käynyt lähinnä kaupassa ja uimassa. Muuten olenkin istunut himassa, koska olen ollut uupunut. Ja se näkyy muun muassa siinä että joka päivä olen herännyt uupuneena, en niinkään pirteenä. 

2017/08/03

Pitkää kokemusta tämänkin kanssa

Syntymäkuukauteni elokuu on alkanut ja back to school -aikakauden alun kunniaksi olen pitkästä aikaa erikoispostauksen kimpussa - viimeks taisin tehdä tällaisen Kalenterikuustoist -prokkiksen alaisuudessa. Mutta ei siitä sen enempää, hyökätään ne itse asiaan jota olen harrastanut miltei yhtä kauan ko mitä olen täällä asunut.




     
H I S T O R I A A
Olen harrastanut graafista suunnittelua lapsesta asti. Siinä missä ensimmäinen photoshopattu kuva on mustaturkoosin värinen psykedeelinen hiiri, niin ensimmäinen graafinen työni, jonka muistan oli "Lumikki ja seitsemän kääpiötä -näytelmän mainos", johon etsiskelin kuvia Googlen ihmeellisestä maailmasta sekä ClipArtista ja teksteihin käytin WordArtia (jonnet ei muista). Sen tein Powerpointilla 8-9-vuotiaana, ja ainoa asia mikä jäi harmittamaan on tavutus, joka meni väärin (tavutin sen näy-te-lmä, ko oikeesti se olisi näy-tel-mä) ...kuitenkin se oli hyvin tehty, ko ajattelee kaikkia seikkoja; en osannut silloin niin hyvin suomea, ja olin kaiken lisäksi erityislapsi. 

Vuosi sen jälkeen askartelin 36-sivuisen lehden, jossa oli niin tehtäviä, lehtiartikkeleita ko piirustussivukin. Takasivuna oli ajan hengen mukaan Buumi-mainos.



   
K E H I T T Y M I S T Ä
Sen jälkeen olen tehnyt satoja piirustuksia, kymmeniä Powerpointteja monissa muodoissa. Teininä, yläasteikäisenä tein nimikkolehteä. Piirustussivua niissä "lehdissä" ei ollut, mutta sen sijaan niissä oli tilauslomake, mainoksia sekä tietenkin artikkeleita.

Kuitenkin niistä näkyi yks huomioitava asia mitä en tänä päivänä enää tekisi: Tekijänoikeudet. En välittänyt tuolloin pätikän vertaakaa tekijänoikeuslaeista. Joten älkää pyytäkö multa Mirette-lehtisiä, niitä ette tule saamaan ellet ole sitten luokanvalvojani yläasteelta. Oon oppinut nyttemmin nämäkin asiat, en esim. käytä muiden kuvia ellen sitten mainitse asiasta. Ja mä mainitsen, nämä näkyvillä olevat kuvat ovat löydetty joko Googlesta, We♥It-sta tai YouTubesta. (paitsi viimeisellä sivulla on myös mun ottamia kuvia)





N Y K Y Ä Ä N
En tee mitään virallisesti, koulukyvyttömyyden takia. Myöhemmin tässä kuussa päätetään mitä tehdä koulun suhteen. Todennäköisesti vielä jatketaan saikkua, en pysty vielä jatkamaan ko en ole kunnolla vielä kotiutunutkaan.

Olen tähän mennessä tehnyt kolme kalenteria, kuusi Mirette-lehteä, yhden Saana-, Pilviina- ja Mireille-lehden sekä kolme taittotyötä - yks liittyy viimevuotiseen kiinalaiseen uudenvuodenviettooni silloisen kaverini kanssa. Myöhemmin tänä vuonna aloitan ensi vuoden kalenterin, jonka julkaisen täälläkin sitten joulukuussa...

Lisäksi olen tehnyt lukemattoman määrän bannereita, kuvallisia sitaatteja sekä runoja, "mainoksia", logoja ja tietty niitä Powerpoint-esityksiä. Powerpoint, kiitos tästä suuresta lohkosta osaamiseeni. Jo tehtyihin graafisiin prokkiksiin pääsette tästä ja tästä. Myös tästä postauksesta löydätte esimerkkejä graafisesta osaamisesta.